Työhönvalmentaja auttoi jatko-opintojen suunnittelussa

18/05/2021

Lauri-Petteri Palmroos on saanut kahdesti Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksesta sysäyksen eteenpäin, opintoihin ja työelämään. Viitisen vuotta sitten hän oli ensimmäisen kerran määräaikaisessa työssä Kierrätyskeskuksessa eli Kierkessä, josta lähti opiskelemaan merkonomiksi. Hän sai luettua kokemustaan hyväksi opinnoissa ja valmistuikin nopeasti. Hän kokeili työtä huonekaluliikkeessä, mutta oivalsi nopeasti, ettei se ollut häntä varten. Niinpä hän toivoi saavansa lisää sekä työkokemusta että tukea jatkoon, ja haki uudelleen Kierkeen.

- Tein osin samoja tehtäviä kuin aiemmalla kerralla, varasto-, hinnoittelu- ja kassatyötä sekä toimin info-pisteellä. Mutta sain myös uusia vastuullisia tehtäviä, mikä oli minulle tärkeää itseni kehittämisen kannalta. Siten sain myös CV:heni todisteen siitä, että minuun voi luottaa ja pärjään itsenäisissäkin tehtävissä, Palmroos kertoo kokemuksistaan Kierkessä.

Vastuutehtävistä esimerkkinä Palmroos kertoo, että kun koronaepidemia iski päälle keväällä 2020, hän hoiti kahden työtoverinsa kanssa pop up -kauppaa myymälän pihalla. Samalla he toimittivat verkkokauppatilauksia asiakkaille.

- Se oli työntäyteinen kevät ja meidän pieni porukka hitsautui hyvin yhteen. Opimme siinä myös paljon uutta.

Koronasulun takia Palmroosilta jäi väliin mm. trukkikortin suorittaminen, mikä olisi ollut Kierkessä mahdollista. Uudessa työssään hän ei tosin kyseistä taitoa tarvitse.

Työhönvalmennus tukee tulevaisuuden suunnittelua

Kierkessä työskentely auttoi saamaan arjen rytmin takaisin. Lauri-Petteri Palmroos tutustui hiukan myös työhönvalmennukseen Kierkessä: hän pohdiskeli työhönvalmentajan kanssa mahdollisia jatko-opintojaan. Palmroos näkee työhönvalmennuksen hyvänä tukikeinona heille, joilla on aito halu mennä eteenpäin ja miettiä tulevaisuuden suuntaa.

- Itse on oltava motivoitunut, jotta valmennuksesta saa hyödyn irti, samoin kuin työkokemuksesta Kierkellä. Mahdollisuuksia oppia on, jos on aktiivinen ja kiinnostunut ja osoittaa vastuullisuutta, hän tiivistää kokemuksensa.

Yksilövalmennus on Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen vakituista toimintaa. Lisäksi Kierke on kehittänyt Ilona-hankkeessa työkykyä ja työnhakuvalmiuksia edistäviä ryhmävalmennuksia. 

Syksyllä 2020 Palmroosin palkkatuettu työ Kierkessä päättyi, ja jo vuoden 2021 alussa hän sai uuden työpaikan. Hän on HUS:in silmäklinikan ostopalveluiden osastosihteerinä.

Tällä hetkellä Lauri-Petteri Palmroos odottaa tietoa, aukeaako paikka sosionomiopintoihin ammattikorkeakoulussa. Ellei tällä kertaa tärppää, hän jatkaa HUSilla vielä ainakin syksyyn 2021. 

ILONA-SOSIAALINEN YRITTÄJYYS VÄYLÄNÄ MIELEKKÄÄSEEN TYÖHÖN
Powered by Webnode
Create your website for free! This website was made with Webnode. Create your own for free today! Get started