Hankeinfo

Ilona-hankkeen tavoitteena on etsiä innovatiivisia ratkaisuja ja uusia työllistymisen reittejä niille henkilöille, joiden työllistyminen on erityisen haasteellista.

Hankkeessa arvioidaan erilaisten kansainvälisten, osatyökykyisten työllisyyttä edistävien mallien toimivuutta Suomen yhteiskunnallisissa ja lainsäädännöllisissä raameissa. Erityisenä kiinnostuksen kohteena ovat yhteiskunnalliseen yritystoimintaan liittyvät mallit sekä parempien toimintaedellysten luominen yhteiskunnallisille yrityksille ja yrittäjyydelle.

Lisäksi hankkeessa testataan uudenlaisia menetelmiä kohti työllistymistä, keskittyen positiivisen rakennemuutoksen- ja työvoimapula-aloihin, erityisesti sosiaali-ja terveysalaan sekä kiertotalouteen ja kestävään kehitykseen. 

Hankkeessa tehdään yhteistyötä kansainvälisen kumppanin kanssa. Kansainvälisessä yhteistyössä on tarkoituksena vertailla ja pilotoida hyviä käytänteitä ja malleja vaikeasti työllistyvien kiinnittymisestä työmarkkinoille erityisesti keskittyen sosiaali - ja terveysalan ja vanhustyöhön. 

Ilona - sosiaalinen yrittäjyys väylänä mielekkääseen työhön on ESR-rahoitteinen hanke ajalle 1.10.2018-31.10.2021. 

Hankkeen toteuttavat Silta-Valmennusyhdistys yhdessä Vates-säätiön, Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen, Diakonia ammattikorkeakoulun ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa.

Hankkeen tavoitteet

  • Analysoida, testata ja arvioida erilaisten kansainvälisten, osatyökykyisten työllisyyttä edistävien mallien toimivuutta Suomen yhteiskunnallisissa ja lainsäädännöllisissä raameissa. Erityisen kiinnostuksen kohteena ovat yhteiskunnallisiin yrityksiin liittyvät toimintamallit ja hyvät käytänteet. 

  • Kokeilla ja systemaattisesti testata uudenlaisia menetelmiä kohti työllistymistä (yhteiskunnallisiin) yrityksiin ja (yhteiskunnalliseen) yrittäjyyteen aloille, joilla työvoiman kysyntä on suurta. Menetelmissä hyödynnetään sekä kotimaisia että kansainvälisen yhteistyön kautta saatavia hyviä käytänteitä ja malleja. Menetelmissä korostuvat toimintakyvyn edistämiseen liittyvät innovatiiviset ryhmämuotoiset kokeilut sekä kohdennetut koulutukset.                                                                                                                                                                                            Lue lisää Kierrätyskeskuksen ja Silta-Valmennusyhdityksen kokeiluista täältä. 

  • Lisätä työllisyyttä sekä tuottaa osaamista ja osaajia aloille, joilla on työvoimapula. Hankkeessa keskitytään erityisesti positiivisen rakennemuutoksen aloille sekä muille työvoimapula-aloille, kuten sosiaali- ja terveydenhuoltoon (erityisesti vanhustenhuolto) sekä kiertotalouden ja kestävän kehityksen aloille. 
  • Mallintaa kustannustehokas, huolellisesti arvioitu valtakunnallisesti käyttöönotettava rakenteellinen ratkaisu haasteellisessa työmarkkina-asemassa olevien osatyökykyisten henkilöiden työllistämiseen.

Hankkeen tuloksena syntyy:

  • Arviointi ja kuvaus kansainvälisten mallien soveltavuudesta ja käyttöönottoon tarvittavista toimista Suomessa
  • Uutta osaamista ja työvoimaa työvoimapulasta kärsiville aloille. 
  • Kohderyhmälle suunnattu kokonaisvaltainen palvelumalli, jossa yhdistyvät tukimuodot koulutukseen, työllistymiseen avoimille työmarkkinoille tai yhteiskunnaliseen yrittäjyyteen.
  • Materiaalipaketti vaikeimmin työllistyviä henkilöitä tukevasta työllistämismallista sekä kuvaus mahdollisista siihen tarvittavista lainsäädännöllisistä muutoksista. 
  • Viestintämateriaalia ja julkaisu hyvistä käytänteistä yhteistyössä kansainvälisten kumppanien kanssa

Hanketta varten on tehty ESR-rahoitteinen valmisteluhanke (1.1.2018-10.5.2018), jonka tuloksena syntyi kansainvälinen ja kotimainen yhteistyöverkosto, ESR:n kansainvälisen yhteistyön hankehakemus ja selvitys kotimaisista ja ulkomaisista osatyökykyisten työllisyyteen ja yhteiskunnallista yrittäjyyteen liittyvistä kokeiluista. 

Selvityksen voi lukea täältä. 

ILONA-SOSIAALINEN YRITTÄJYYS VÄYLÄNÄ MIELEKKÄÄSEEN TYÖHÖN
Powered by Webnode
Create your website for free! This website was made with Webnode. Create your own for free today! Get started